Olipa helpottavaa päästä sairauslomalta jälleen töihin ja ahertamaan leipänsä eteen. Kaikenlaista olikin jäänyt rästiin jo kahden päivän aikana, mutta eihän ne työt tekemällä lopu. Työpöydälleni oli tullut myös syntymäpäiväkortti, siinä ei ollut vaan lähettäjää ja käsiala tuntui jostain kummallisen tutulta. En vaan saa päähän, mistä se oli tuttu. Olin kahden ajatuksen vallassa, toisaalta olin iloinen saadusta kortista, mutta toisaalta myös suuren hämmennyksen vallassa. Ostin muuten tänään työpaikalla virkistäytymiskassamme arvan, jonka johdosta sainkin palkinnoksi ison pakkauksen vihreää teetä. Jotenkin vaan tänä aamuna tuntui jo siltä, että olen kyllästynyt siihen vihreään teehen. Lahja siten menee varmaan jonnekin kiertoon, taidankin kätkeä sen tänne meidän työpaikalle kahvihuoneeseen. Siellä sitä voi sitten juoda, kuka haluaa.

Viime torstaina alkoi kansalaisopistolla se Japanin kielen kurssi. Olen jäänyt miettimään kovasti sitä, olisiko sinne sittenkin pitänyt hakeutua? En kuitenkaan mene sinne, ehkä se ei kuitenkaan ole minun juttuni. Sitä vastoin viime torstaina kyseisellä opistolla on alkanut kaappikellon rakennuskurssi. Se voisi tuntua sellaiselta, että siinä voisin olla etevä. Onkohan niillä minkälaisia vaatimuksia? Ajallisesti viidestä eteenpäin kurssi sopisi minulle todella hyvin. Tuonne minä haluan ja tahdon oppiakin jotain asiasta. Toivon mukaan en kyllästy kuitenkaan kyseiseen haasteeseen.

Illalla tulee myös ohjelma jostain julkisuuden henkilöstä, jonka tavoitteena on luopua tupakoinnista. Se varmaan on sellainen ohjelma, joka minun kannattaa katsoa. Se kestää tosin puoli tuntia ja voi tuntua liian pitkältä. Lisäksi ohjelma tulee varsin myöhään. Minua ärsyttää näet työpaikalla ne ihmiset, jotka kehuvat tupakoinnillaan. Itsekin poltan tupakkaa, mutta silti minä en kehu ja kerskaa sillä. Menen huomaamatta tupakkapaikalle ja ehkä siitä syystä saan tupakoida monesti yksin.